12. lokakuuta 2017

Kahden kuukauden kuulumisia ja mieki siirryn älypuhelinaikaan

Eli tarinoita tästä kahden kuukauden blogitauon varrelta, ja maailman kahdeksas ihme joka tällä viikolla tapahtui.
Kaksi kuukautta. En oikeen käsitä miten aika on menny näin äkkiä. Vielä vähemmän käsitän sitä miksi en oo kirjottanu. Taas vaan ahisti nähä toi bloggerin kuvakekaan.
Missä sitä ollaan oltu viimeiset 2kk?

No elokuussa ei oikeen tapahtunut mitään jännää, ja syyskuussa mie alotin koulun Ylä-Savon ammattiopistossa. Nyt on kohta puoltoista kuukautta klinikkaeläinhoitajan opintoja takana! Olen kulkenut joka viikko Iisalmen ja Rovaniemen väliä junalla. Mie voisin kirjottaa jonku oman junakohtaamisia postauksen joskus, mielenkiintosia tyyppejä ja tapahtumia ja maisemia aina junaillessa tulee vastaan. Mutta eräs kerta kun odottelin vaihtoa Ylivieskassa, tuli sellanen olo että "Only in Finland": Asema tupaten täynnä, varmaa ainaki 60-70 ihmistä, se oli ihan hiljanen, eikä se hiljasuus ollu semmone epämukava. Tuli sellane olo että jos joku jostain ulkomailta näkis tän nii ne pitäs meitä outona sakkina :D


Aikasemmin syksyllä otettu

Enda ei oo ollu mulla mukana, se on ollut ulkoruokinnalla ti-to, kun ei ole vielä kylmä. Veli on käynyt sitä kattomassa. Mie olin tiistai illasta perjantai iltaan Iisalmessa sellaisessa tosi kivassa solukämpässä. Oon kyllä huomannu kuinka Enda on tottunut nukkumaan sängyssä. Tuntuu että se kaipasi aina sänkyä enemmän kuin minua :D Aina kun tulen kotiin, se hyppää ensimmäisenä sänkyyn ja nukkuu siellä pari tuntia.

Opinnot on olleet tähän mennessä tosi kivoja! Mielenkiintoisia aiheita, ja uutta olen myös oppinut paljon. Tuntuu nyt toppijakson alkaessa valmiimmalta työskentelemään klinikalla! Vaikka paljon paljon on vielä opittavaa, varsinkin verinäytteen otosta ja lääkejutuista. Yllättävän paljon on tullut tunneilla muisteltua ja ymmärrettyä näitä uusia asioita lukion bilsankurssien kautta. Ja Kannuksessa opittuja asioita on kanssa palautunut mieleen.

Mitenhän tuo minun pää toimii? Kun muistan aineiden solukalvon läpäisyt 8 vuoden takaiselta bilsan kurssilta, ja jonkun lääketieteellisen termin jostain sarjasta jota joskus vuosia sitten katsoin :D On myös tosi kiva kun on eläviä esimerkkejä ja kokeneita ihmisiä jotka kertoo klinikalla tapahtuvasta työstä.
Ens viikko on "syysloma" ja sitte alkaa työssäoppiminen siellä missä olin kesällä kuukauden työkokeilussa eli Rovaniemen kaupungin ell. Ootan jo ihan innolla että pääsee sinne!



Sitte se maailman kahdeksas ihme: Krisse 26v on hankkinut elämänsä ensimmäisen älypuhelimen :D  Mie kyllä vannoin ittelleni etten hankkis uutta ennen ku toi vanha puhelin menee rikki, mutta mokkula alkaa vetelemään viimeisiään. Ja huomasin että säästän vähän rahaa ja saan jopa 50krt (En keksiny tota lukua päästäni, oikeesti!) nopeamman netin jos hankin älypuhelimen ja uuden liittymän netillä osamaksulla. Nii ja se puhelin jonka hankin oli Huawei P lite 2017 mini. Vaikka siinä oli isoin akku niistä puhelimista mitä katoin, nii mitenhän mie totun lataamaan sitä puhelinta jatkuvasti? Tota nykystä tarttee ladata kerran tai kaks kuukaudessa! Tuleekohan minusta kauhee älypuhelinzombi jossaki vaiheessa?

Oli muute tosi kaunis ruska tänä syksynä, arvatkaa vaan ku ei ollu kameraa mukana... No toi älypuhelin ratkasee senki ongelman :D Nyt on ees niitä kännykkäräpsyjä blogiin sitte jos ei muuta! Ens maanantaina otan puhelimen käyttöön.

Palailen vielä menneeseen pariin kuukauteen jos muistan jotain tärkeää, ja itseasiassa mulla on yks asia mistä haluun puhua. Mutta nyt ollaan taas kiinni nykyajassa ja yritän saaha kirjotettua säännöllisemmin!

Mielenkiintonen limsa kaupassa :D

5. elokuuta 2017

Ihonhoidon tehopäivä, vuoden eka mustikkaretki Endan kans ja kuvia

Kyllä tolla rupukameralla 1/10 000 kuvasta joskus vielä onnistuu :D
Vähä kontrastia vaa lisäsin
Alkoi tuossa viikon alussa iho näyttää aika kurjalle ku ei ole ollu pitkään aikaan antibioottia päällä, nii etin sitte epätoivosena kaikkea mitä sille vois tehhä. Yks mitä mie teen sitte jos jää joskus ylimäärästä rahaa, on ostaa niitä käden ja jalan maksavia kauan kestäviä koreabeauty ihonhoitopaketteja. Tai varmaan pitää löytää joku yks hyvä ja mieluiten alennuksella. Ainaki mitä oon Youtubesta kattonu nii ne toimii aika hyvin!

Mutta mitä nyt välittömästi löysin ja johon oli ainekset oli kananmunanvalkuaisesta tehty mustapäälaastari ja tein sen hunaja-suola-kookosöljykuorinnan mitä oon aikasemmin tehny. Ja kyllä se autto vähän! Ei ne kaikki vieläkään lähteny, mutta rauhoittuivat ja eivät oo kipeitä enää. Ja minun ihohuokoset on pienentyny ihan olemattomiin!

Eka rivi on maanantailta, toka rivi eilen illalla ja iso kuva tänään
puhdistuksen ja kosteusvoiteen jälkeen.
Tässä tämmönen vaihe vaiheelta listaus jos joku haluaa alkaa kans pitämään tollasia ihonhoidon tehopuhdistuspäiviä kerran viikossa niinku mie alan nyt tekemään!

1. Lämpimällä vedellä pesen kasvot
2. Hunaja-suola-kookosöljy kuorinta, antaa vaikuttaa 5min
3. Lämmintä vettä ja pesen sillä ton kuorinnan hyvin pois
4. Hieman vatkattua kananmunan valkuaista iholle, ja kuten kuvassa näkyy. Annan olla niin että kuivuu ja sitte repasen pois. Voi nopeuttaa hiustenkuivaajalla.
5. Ihan vähän kasvonpesuainetta ja pesen ihon uudelleen
6. Laitan Baciron ac 5% geeliä näppyjen päälle ja annan sen vaikuttaa
7. Pesen sen pois niin kuin normaalisti pesen ihon päivittäin ja laitan kosteusvoiteen

En tiiä teenkö jotenki väärässä järjestyksessä, mutta minusta noin ei jää mitään ylimäärästä iholle eikä tukkiudu ihohuokoset, koska tuo kananmuna kiristää ja pienentää niitä.

Meän takapihalla on muinainen mansikkamaa, vielä sielä yks kasvi oli sitkeästi :D
Sitte eilen käytiin mustikassa tuolla meän takana olevassa vaarassa. Oli sielä jo jonku verran, mutta enemmän on varmaan vähän myöhemmin. Mie en jotenki käsittäny ottaa kameraa mukaan, mutta meen mie vielä monesti. Meinasin vähä eksyä mettään, mutta tiesin kyllä että kunhan kävelee vaa alaspäin nii tie tulee vastaan. Mutta kyllä sitä vähä sillee rupes hätä tuleen puseroon.

Sitte en tiiä mistä keksin, mutta sanoin vaan Endalle että "Hei, Enda mennään kotia, mennään." Niin se lähti kävelemään ihan niinku tietäis mihin se on menossa. Ja niin vain se johdatti minut suoraa sinne mistä oltiin mettään tultu. Ja mie en oo ees opettanu sille koskaan mitään tollasta :D Mutta kun se tietää mitä "mennään" tarkottaa ja tietää mikä "koti" on niin sehän on periaatteessa ihan yksinkertainen yhdistää? Mutta on toi vaan tosi jännää mitä kaikkea tietoa koirat päihinsä varastoi, ja pystyy niitä noin käyttämään!

Lenkillä Enda tietää että jos on virtaavaa vettä niin sinne saa
mennä juomaan. Se ei enää ees yritä koskea niihin lätäköihin
tai muuten seisovaan veteen vaikka ojassa :
No sitte tultiin siihen meän takana olevalle pellolle sieltä mettästä, niin Enda sai hajun jostaki ja ampaisi puolessa sekunnissa sata metriä suuntaan x. Mutta mie näin että se oli siihen meän naapuriin päin, niin menin sitten sen hakemaan sieltä kun sain kotoa haettua talutushihnan.

Siinä ois kyllä ollu aivan mahtavaa jos ois ollu kamera! Minua nimittäin ootti sielä aikamoinen näky: Poro söi heinää siinä pihan laidassa, ja Enda söi poron takana poronp*skaa :D Ihan ku olisivat molemmat laiduntaneet siinä. Poro lähti pois ku se huomas minut, ja Enda jatkoi keskittyneesti syöntiä. Vasta kolmannella kerralla kuuli kun kutsuin sitä ja näytti hyvin yllättyneeltä kun olin ilmestynyt siihen :D Endan mielestä ihan selvästi isot elukat ei oo metsästettäviä, vain pikkuelukat :D

Joku kukka pihalta, tääki onnistu ihan ok!
Ens viikola käydään Endan kans ehkä vähän reissussa. Sitä ennen pitäs saaha aikaseksi vähä siivota tätä kämppää ja laittaa puita ja jotaki.. Kääk alle kuukausi että koulu alkaa!

29. heinäkuuta 2017

Video Endan kanssa pellolta ja kuvia


Sait multa horsman, se rentun ruusu on...

Ensin siitä Tokyotreat videosta minkä lupasin viimeks: Sitä ei tuu ku kuvasin sen ihan hunonosta kulmasta :D Oli altapäin ja liian kaukaa kuvattu ku unohin yhen osan alustaa joka oli viime kerrala :D Mutta hyviä karkkeja oli taas. Vaikka enpä taida enää jatkaa tuota tilausta... En mie tartte karkkeja toiselta puolelta maailmaa.

Tän kuun DYI karkki oli dinopudding :D




Ja vähän niinku sen tilalle kuvasin sitte eilisen iltapissatuksen Endan kans. Muutamia temppujaki siinä näkyy. Ei voitu mennä meän takapihalla olevalle pellolle ku oli poro siellä. Meillehän ei muuten tulla ilmoittamatta, Enda pitää siitä huolen! Kyttäystuolilla istuen :D

Ainoo missä oli molempien naamat. Enda on kunnon täti ku syylä naamassa niinku vanhoila eukoilla :D
Mie oon melkeen saanu oman värini takasin hiuksiin!


Apua kohta heinäkuukin on ohi! Mihin tää aika oikeen juoksee?

23. heinäkuuta 2017

Kuulumisia, musiikista, masennuksesta ja blogikirjoitusblokista

Viime postaukselle tuli hurjan paljon katselukertoja ja kommentteja, kiitos paljon niistä! Ja en tiiä inspiroinko mie muitaki kirjottaan painojutuista, vai ohjaako face vaa mulle painojuttuja, ku näin monta kirjotusta aiheesta sen jälkeen. Ja pari uutta lukijaakin, tervetuloa! Kestäkää epäsäännöllistä päivittelyä :D

Viimeset kaks viikkoa työkokeilusta meni tosi nopeesti, ja hitsi ku tuntu että just oppi suurinpiirtein juttuja nii sitte se oliki ohi :D Mutta sen ainaki oppi että ihmiset tulee mihin tahansa sankoin joukoin jos on alennuksia. Niinku rokotusvastaanotolle. Sai kyllä olla kahtena tai kolmena kappaleena ku oli nii kiire aamuisin. Ja yks päivä tuli nii iso kuorma sinisiä laatikoita että purkasin niitä vielä unissanikin :D Toivottavasti pääsen tonne vielä sillonkin kun on koulun kautta harjotteluita!

Mie tiesin että lupasin kirjottaa jo aikasemmin, mutta en mie tiiä. Jotenki nii väsytti, nukuin ensin varmaa viikon, ton työkokeilun jälkeen. Sitte jumituin koneen äärelle ku alko sadekelit ja ku ne loppu nii oon ollu pihalla paljon Endan kans. Nyt ne ajo pellot, nii päästään sitte tonne omalle pellolle rälläilemään kun saavat paalattua. Sain muuten mökkeilevältä naapurilta heidän itse tekemää hunajaa. Hitsi ku siitä tuli hyvä kuorinta ja se on tosi hyvää teen kans. He ehtivät lähteä ennen ku sain itteni liikkeelle täältä, toivottavasti tää tavoittaa nyt heidät, kiitos paljon!



Pari päivää sitten tuli sellanen uutinen mitä en ois halunnu kuulla koskaan. Yks minun kirjoittajainspiraatioista, Linkin Parkin vokalisti teki itsemurhan. Eipä se tämäkään vuosi taida olla sen parempi julkkiksille kun viime vuosikaan. Mutta jos ihmiset oikeesti kuuntelee tota uusinta albumia, ei sitä musiikkia (josta kaikki veti herneen nenään ja haukku koko bändin maanrakoon), vaan niitä lyriikoita... En ole yllättynyt tästä ratkaisusta mihin hän päätyi. Et sie pysty kirjottamaan mitään masentavaa vakuuttavasti jos et ole itse maassa, yks iso hätähuuto koko albumi. Piilotettuna pirteän musiikin taakse. Muistelee äitiään yhdessä kappaleessa, muistelee aiempaa ja nykyistä huumeiden ja päihteidenkäyttöä, nuoruuttaan, sanoo että roikkuu reunalla monessa kappaleessa, ei voi enää pelastaa ja haluaa hidastaa muttei pysty... Kuka välittää jos vielä yksi valo sammuu taivaalta jossa on miljoona tähteä... Mie itkin niitä jo ennen tuota uutista, mutta nyt mie itken ihan tosissaan ku kuuntelen noita. Kamalaa.



Mieki oon ollu masentunu. Ihan ensimmäisen kerran jo 10-vuotiaana kun äiti kuoli. Ei mitenkään diagnosoidusti, mutta muistan vaan yhtäkkiä alkaneeni lukemaan tosi paljon ja en muista paljoa siitä seuraavasta vuodesta. Mutta jotenki tuntuu että olin niin nuori etten tajunnu olevani masentunut? Onkohan tossa mitää järkeä :D

Oli Linkin Parkilla aiemminkin masentavia ja emo kappaleita. Siksi niitä löytyyki paljon minun 2012-2014 soittolistalta Spotifysta. Muutenki se on ihan täynnä kaikkea masentavaa musiikkia. Se oli sitä aikaa kun olin tosi masentunut. Ei mulle sillonkaan diagnosoitu sitä tai mitään, mutta ei se ole normaalia jos ei pysty nukkumaan tai nukkuu liikaa, näkee painajaisia joka yö, syö vaikka ei oo nälkä täyttääkseen tyhjyyttä... Lukee kirjoja itsemurhista ja mielisairauksista, katsoo surullisia elokuvia minkä kerkeää... Menin vähän niin kun "pois päältä" kun isä kuoli. En tiiä mitä sitä ois tehny jos en ois ollu Kannuksessa ihmisiä ympärillä ja ei ois ollu koiria. Kestin mie muutaman kuukauden tolleen puolivaloilla, sitte yks päivä ku piti mennä kennelvuoroon ja kesäloma olis alkanu nii mie aloin muistaakseni ruokalassa itkemään että en mie jaksa. Vähä tosiaa hämärän peitossa koko vuosi. Sinä kesänä mie en käyny missään tai kenenkään tykönä, olin täällä ja koulutin koiria pihalla. Rauhotuin ja hain itteni suurinpiirtein takasin.



Sitte kolmas masennuskausi tuli toissavuonna, olin melkeen yksin kokonaisen vuoden. Vähän oma vikahan se oli kun erakoiduin tänne, mutta en mie tiiä. Se oli sillon ku olin painavimmillani. Sitte Miki piti laittaa pois sen vuoden lopussa. Sillon en menny pois päältä, vaan vähän niinku päin vastoin. Mie itkin kolme päivää putkeen ja sen jälkeen ajattelin että ei, minun pitää nyt tehä jotaki. Aloin lenkkeileen kunnolla Endan kans. Aiemmin oltiin hidasteltu ihan huomaamatta, kun Miki oli hidastunut vanhemmiten. Lenkit nopeutu ja aloin kattoon mitä söin. Sitte alkoki työkokeilu navetassa ja tää blogi kesäkuussa.

Nyt on kaikki tosi hyvällä mallilla ja menossa etteenpäin! Sain tehtyä yhen bucket list jutuistani, kun julkaisin kirjan, josta runovideo tossa alla. Löysin jotakin mitä haluun tehdä, pääsin kouluun, oon saanu pari uutta kaveriaki, uuden harrastuksen k- ja j- popista ja aasialaisista draamoista... Ja koska en taas tiiä mihin mie laitoin kameran niin pistin tähän postaukseen tekstin väliin videoita joita voitte katella ja kuunnella :D Toi eka on nykynen kappale jota kuuntelen repeatilla, toivon että se voittais, ku kaikki on kohallaan tossa biisissä ja koreografiassa ja videossa. Mutta ei ne voita ku EXO tuli tässä kuussa takasin. Toka on Linkin Parkia niin kuin aiheeseen sopii. Kolmas on eka k-pop biisi ja bändi jota fanitin sillon 4kk sitten kun kaikki alko... Hitsi ku aika vaan menee :D



Mulle tuli viimene Tokyotreat box, pitää kuvata siit video ja laittaa tänne, se vois olla vaikka seuraavan kirjotuksen pääaihe.

2. heinäkuuta 2017

-30kg vuodessa - muuttuivatko muut vai minä?

Toukokuussa 2014
Viime vuonna olin kesäkuusta joulukuuhun töissä navetassa, ja kävelin about 70km viikossa työmatkoja ja koiralenkkejä. Ylläripylläri multa lähti melkeen kahen purupaalin verran painoa. Nyt olen taas kuukauden ollut töissä jossa pitää kävellä paljon, ja paino on jatkanut putoamistaan. Listasin yli 30kg painonpudotuksen jälkivaikutuksia joita on vuoden aikana tullut esille:

 Fyysiset:
- terveempi olo
- vaatteet sopii jopa kolme kertaa pienempinä kokoina (riippuu merkistä)
- jaksaa paremmin liikkua

Henkiset
- olen pirteämpi
- itsevarmempi
- positiivisempi

Jos nämä tällaisenaan listaa, niin eihän se ole kummoinen postaus. Joten ajattelin jutella noista vähän lisää tässä.
Kaikki sanoo, että on tosi mahtavaa ja vau, kun olen pudottanut paljon painoa ja se näkyy. En ole tottunut siihen että minusta kommentoidaan jotain positiivista.  Kuitenkin eniten minua on hämmästyttänyt, kuinka ihmisten asenteet ja se, miten minua kohdellaan, on muuttuneet. Enkä todellakaan usko, että kuvittelen jotain tällaista. Se on taatusti siitä johtuvaa, että olen nykyään ihan suht normaalin kokoinen ja näköinen.

Toukokuussa 2017
Ennen se oli ihan ok, jos olin nurkassa hiljaa, keskustelun ulkopuolella. Silloin tällöin sanoin jotain. Nyt yhtäkkiä ihmiset haluaa kuulla minun mielipiteitä, ja odottaa minun osallistuvan keskusteluun ja ongelmien ratkaisuun paljon enemmän kuin aiemmin. Sitten ovat lievästi ärsyyntyneitä, kun en tee niin.
Ihan näin vuosikymmenen lihavana introverttinä eläneenä ihmisenä haluaisin kuitenkin sanoa tämän: En mie voi sormia napsauttamalla alkaa yhtäkkiä ilmaisemaan mielipiteitä (joita kyllä oli ennenkin) joille te ette aiemmin luoneet puolta ajatustakaan. Mie luontaisesti varon ilmaisemasta mielipiteitäni tai osallistumasta keskusteluihin, koska enhän mie ole aiemminkaan niin tehnyt, eikä kukaan ole minun panosta ihmeemmin kaivannut.
Ja mikä eniten huvittaa on se, että ihmiset ihan selvästi odottavat minulta isompaa puheääntä kun mitä minusta lähtee. Näyttävät yllättyneeltä kun heidän pitääkin yrittää kuunnella tarkasti mitä mie oikein sanoin. 

Vähän niin kuin mie nykyään pystyisin liikkumaan paljon nopeammin ja kapeammissa tiloissa ihan ongelmitta, mutta vieläkin hidastelen ja varon mahaa ja persettä, jotka aiemmin on jääneet kiinni joka paikkaan. Liikun hitaasti, koska ennen oli vaikea nostaa jalkoja kaiken painon alla. En laita bussissa vieläkään turvavyötä, vaikka se mahtuu kiinni ihan reilusti. Julkisella paikalla tunnen jatkuvasti olevani jonkinlaisessa valokeilassa, koska ihmiset yksinkertaisesti katsovat minua kohti enemmän. Tai vaihtoehtoisesti mie olen nostanut pääni maasta ylös ja huomaan kun minua katsotaan? Mene ja tiedä.

Tulen jotenkin tosi surulliseksi ja vihaiseksi, kun ajattelen mitä edellä tekemäni havainnot kertoo meistä ihmisistä. Tiedättekö sen sanonnan että "ulkonäkö korvaa puuttuvan älyn."? Jos näytät hyvältä niin se mitä sanot myös kuulostaa paremmalta. Ja päinvastoin. Näinkö se tosiaan on? Mulla on myös jotenkin tullut sellainen kamala mielikuva, että mitä enemmän sulla on painoa, sitä vähemmän sinua arvostetaan ihmisenä. Jos olet läski ja introvertti niin se on sama kun sie et oliskaan, jos olet "normaalihko" introvertti sinuun kiinnitetään huomiota ja sinua yritetään raahata ulos kuorestas; mikset sie ole kuin kaikki muut, miksi sie olet tuollanen?

Mutta tiedättekö mitä? Mie olen edelleen henkisesti se läskipallero jonka te olette sivuttaneet monta vuotta.

Heinäkuu 2017
Mie tunnen edelleen olevani tuo ensimmäisen kuvan tyttö. Näen sen peilistä. Ensimmäinen asia mihin kiinnitän huomiota on minun jäljellä oleva maha ja selkäläskit. Stresssaan siitä miten ne saa pois, ja apua kun yhtäkkiä olenkin lihonut 3 kiloa takaisin. Vaa'alla olen vieläkin kolmenumeroisessa lukemassa. Jotenkin vaikea käsittää että minusta on tullut tuo viimeisen kuvan tyttö, enkä näe sitä peilistä. Ja vaatteita ostaessa en aina muista, että voin ihan hyvin ostaa niitä myös "tavalliselta" puolelta. Edelleen hakeudun sinne isojen kokojen puolelle automaattisesti.

Kun katsoo tuota kuvien rajaustakin. Ennen mie aina rajasin osan hartioista ja käsivarsista pois koska olin tosi tosi leveä. Nyt tuo toinen kuva ois varmasti ihan ok ilman noita poisrajauksiakin, mutta kun olen yli 10 vuotta rajannut kuvia noin, miten sen yhtäkkiä muuttaa? Piti käyttää hirveästi itsehillintää tossa tänään aamuyöllä otetussa meikittömässä kuvassa, etten olis laittanu sitä meikkiä, rajannut kuvasta hartioita pois... Tavat on tiukassa joskus.

Oon tullu siihen tulokseen, että mie kannan noita yli 30 pudotettua kiloa edelleen mukanani. Pääseeköhän niistä koskaan eroon? Miten ulkonäöllä voi olla näin paljon merkitystä elämässä? Onko täällä muita jotka on pudottaneet paljon painoa, millasta se teillä on ollut?

Tämä teksti on syntynyt siitä, että oisin sillon lihavampana toivonut jonkun herättävän minut tämän kaltaisella tekstillä. Että minun ei tarvi olla siellä nurkassa, kaikki on itsestä kiinni. Ja niin kamalaa kun se onkin niin tässä maailmassa pitää näköjään olla laihempi, jos haluaa olla aktiivinen osa sitä. Ihan niin kuin nyt en käsitä olevani laihempi, niin en myöskään aiemmin tajunnut sitä miten pahaksi mie olin itteni päästänyt.

Tässä nyt oli tällainen asia joka minulla on ollut mielenpäällä. Ja jota piti herätä kello viideltä sunnuntaiaamuna kirjoittamaan. Tuntuu paremmalta kun sen sai ulos, kiitos kun luit tänne asti. Kertoilen viime viikosta ja Endan kuulumisia ens viikon puolella.

Hyvää viikon loppua ja uuden alkua kaikille!

24. kesäkuuta 2017

YSAO klinikkaelho koulutus täältä tullaan & ekat viikot kaupungin eläinlääkärillä

Ensin tämmönen ilonen ilmotusasia: TÄTTÄRÄTÄTTÄTTÄTTÄÄÄ Mie pääsin opiskelemaan klinikkaeläintenhoitajaks! Nytpä tietää mitä tekee sitte syyskuusta alkaen seuraavan vuoden ja 3kk.
Siellä kun on niitä lähijaksoja nii aattelin ne majailla koulun asuntolassa jos vaan sieltä sellasen paikan saa että koiran voi ottaa mukaan myös. En oo vielä oikee kerinny ottaa selvää, ku ollu muuta ajateltavaa just nyt. Syyskuussa Iisalmi siis kutsuu.

7.6 alko mulla työkokeilu Rovaniemen kaupungin eläinlääkärillä. Kesä myös tuli samoihin aikoihin, ja ei oo kovin montaa päivää kahen viikon aikana ollu jotka ois ollu alle 20 astetta plussalla, ees jossaki vaiheessa.
Ensimmäisen viikon olin ihan öö aapisenlaidalla.
Rankkaa se on toiki hoitotyö, ja jos joku ois sanonu 6 - vuotiaalle Krisselle että eläintenhoitajan työ on 80% siivoamista, oiskohan ollu niin kova hinku tälle alalle koko elämän? :D
Paljon uusia juttuja on tullu opittua, ainoa mikä mulla nyt harmittaa on se että minusta on tullu kauheen hajamielinen. Ihan ku päässä ois reikä josta osa vastaanotetuista tiedoista valuu samaa tahtia pois kun sitä tulee sisään. Ei ehkä se vaan on ihan toi silkka tiedon volyymi mitä pitää käsitellä joka päivä. Tuollaki saattaa olla 3 lääkäriä ja vaan kaks hoitajaa ja kun on kaikilla potilaat ja pyykkiä ja instrumentteja pessä ja lähetysten purkua jne. ja ku vasta oikeestaan opettelee miten noi kaikki jutut toimii... Mutta on sitä jo paljon parempi kun mitä sillon ekalla viikolla 

Painokin on pudonnut melkeen 6kg. Oon taas kävelly ihan kivasti: Aamuisin koiran kans, joskus bussipysäkille, mutta ainakin joka aamu keskustasta sillan yli työpaikalle. Tulee vähintään 4km siinä joka päivä. Sitten olen koko päivän jaloilla 6h, ei tuolla paljoo kerkeä istuskella.
Sen jälkeen kävelen työpaikalta keskustaan bussille, ja kun pääsen kotiin niin lähden Endan kans lenkille. Siinä tulee 5-6km. Ehkä ei tuu tänä vuonna jäätelö/muukesäherkku mahaa :D

Sitten vähän surullisempi ilmoitus, nimittäin Neville-kani ei enää ole meillä. Mie menin oikeesti jotenki sekasin kolme kuukautta sitte ja katoin melkeen 24/7 vaa K-poppia ja draamoja, samalla unohtu ne Nevillen vinoon kasvavat hampaat joita olin viilannu joka viikko ainaki kerran että eivät kasvais mitenkää huonosti. No unohin sitte ihan kokonaan ne hampaat, kun alkoi työkokeilut Edurolla ja tuolla ell. Ja kun ei se lopettanu syömistä ja juomista missään vaiheessa niin huomasin ne vasta kun alahampaat ei enää mahtunu suuhun ja alkoivat kasvaa silmissä. Sitte mie ajattelin että no se on muutenkin niin paljon yksin kun on ainoa pupu ja minun kylppärissä, ja se ois pitäny taas varmaa rauhottaa että ois saanu ne hampaat kunnolla, niin pistettiin Neville sitten pois. Oli se meillä jo toisela jatkoajalla ja tuli sitä melkeen vuosi kokeiltua kanin omistamista. Ei minusta mitään pupuihmistä tullu, mutta kiitos Nevillen en enää tyyliin pelkää niitä :D Ja en tiiä ehkä joku tästä suuttuu, mutta luulen että oisin sen muutenkin (vaikka noi hampaat ois pysyny hyvänä) laittanu sen tän kesän jälkeen pois. Vaikka se oli sisäsiisti kani, niin kyllä se silti levitti purua ympäriinsä ja sotki. Ja piti siihen käyttää paljon aikaa, kun se on tosiaan ainoana pupuna ollu.

Enda muisti meän kantoleikin heti ja meni ensimmäisen kannon päälle jonka bongas :D

Endan kans olen nyt yrittäny tehä töitä sen rähjäysongelman kans. Ja siis ei siinä muuta ongelmaa ole, kun että jos toinen koira ääntelee jotenkin silleen että Enda tulkitsee sen itseensä kohdistuvaksi, niin sillon se rähjää. Jos toinen koira on hiljaa, voin mennä sen kans vaikka ihan vierestä. Pelottaa mennä kaupunkiin joka on täynnä pikkuräksyjä, ne jotenki ääntelee kaikki niin omituisesti Endan mielestä :D Pitäs ehkä uskaltautua käymään Endan kans koirapuistossa, kun keskustan lähelle sellanen on kerran tullu. Muuten oon juoksuttanu sitä pellolla (en ny enää kun heinä alkaa olleen pitkää) ja kävelty metsässä hihnassa. Mutta huomaa kyllä kun se juoksentelee yksin tai pallon kans ympäri, että ois se koirakaveri kiva!


Viime sunnuntaina kävin rippijuhlissa
Mulle tuli taas se TokyoTreat Box. Mutta mie pöljä aukasin sen yks päivä töiden jälkeen ku oli väsy ja nälkä, nii jotenki se koko laatikko katos minun suuhun alta aika yksikön. Enkä ehtiny paljoo kuvailla siitä mitää videoita :D Miksei täällä oo mitää katkaravun makusta sipsiä tai muuta suolasta, ne on aivan äly hyviä! Sitte tuossa oli varmaa yks kaikkienaikojen lempparikarkki mitä oon missään syöny. Sellane että sitä pitää imeskellä, ja eka kerros on sellasta vähän niinku limsan happo suhisee suussa tyylistä, toka kerros on sellane sileä kova karkki josta liukenee nestettä ja keskellä on nestemmäinen eri makuinen sisus, joka ei ole nestemäinen jos sen karkin vaan purasee rikki. Jotenki ihanaa ku japanilaiset pistää noin paljon ajatusta jopa karkkeihin. Ja kiivin makuinen Fanta oli kans tosi kiva!

Sitte sopivasti juhannukseksi täällä laski lämpötilat melkeen nollaan ja alko satamaan. No eipä huku nii paljoo ihmsiä :D Harmitti yks päivä tällä viikolla, kun kävelin aamulla veljen tykö että lähetää töihin, niin pellolla josta kävelin ohi oli alle 20m päähän kauris synnyttäny vasan. Ja se oli tietenki se päivä kun ei sattunu kameraa mukaan, joten en saanu kuvaa siitä. Kun ajettiin siitä muutaman minuutin päästä ohi, niin se emo oli varmaan hoputtanu sen siitä metsän reunaan.

Viikon pakkomiellebiisi näin lopuksi, olkaa hyvä:




Tsemppiä pojat, kyllä te tällä kertaa voitatte!

1. kesäkuuta 2017

Kuulumisia, TokyoTreat monthly box 1. ja talviturkin heitto - videot

Humps taas meni kaks viikkoa! Kyllä täällä on paljon lumet sulanu, mutta on sitä vieläkin! Eli olin oikeassa ku kuukausi sitten sanoin että kesäkuussakin vielä on :D
Mie pääsin sinne Rovaniemen kaupungin ell. työkokeiluun ainakin kuukaudeksi, ja sain vielä SOLin astianhuoltajaks ja lastenkaitsijaks myöhemmin kesällä ja kesän jälkeen keikkatöitä. Katotaa mitä ton kuukauden jälkeen tuolla eläinlääkärillä minusta tykkäävät. Ja vielä oottelen mitä ne sieltä YSAOsta sanoo.
Mie löysin korvikkeen sipseille! Lehtikaalisipsit!
Ollaan harjoteltu Endan kans koiratanssitemppuja, se ois muuten ok, mutta mie oon oikeesti ihan ku puupökkelö, vaikka oon yksinkertaistanu yksinkertaistamisen päällekin niitä mitä teen itte siinä. Sitä videota saatte siis oottaa, mutta on mulla nyt parikin videota mitä oon saanu tänne blogiin kuvattua.

Alotetaan vaikka tosta TokyoTreat boksista. Siinä on siis sellanen idea että kerran kuussa tulee paketti jossa on kaikkia kivoja japanilaisia karkkeja ja muita herkkuja. Nyt pitää sellane sanoa ennen ku katotte ton videon: Toi on minun eka vlogityylinen video 7 vuoteen. Olin siis sellane mitä nykyjään kutsutaan tubettajaks vuonna 2009-2010. Mutta minun videonlaatu oli surkee ja en mie jaksanu oikeen pitää sitä yllä niin poistin sen kanavan. Mutta puhun siis enkuksi tällä videolla varmaan kun olin tottunu ne minun muinaiset vlogitkin tekemään enkuksi. Seuraavan teen suomeks ja laitan tekstit, oli tää semmosta sönkötystä :D



Ne karkit ja snacksit oli oikeen hyviä, varsinki se sakura KitKat! Ja ei ollu ku kaks mistä en oikeen perustanu. Se gummyworm(mitä ne on suomeks en vieläkää oo ettiny tai tiiä) oli kyllä aika järkky niinku varmaa ilmeestä näkee. Ehottomasti oikeen kiva ostos. Enda oli niin hassu tossa videolla :D

Tänään on merkittävä päivä. Olen nimittäin joka vuosi 12 vuoden ajan käynyt aina 1.6 heittämässä talviturkin. Tänään oli tosi lähellä etten menny, mutta koska olen ilmeisesti sekasin niin menin kuitenki, ja otin oikeen videotaki siitä :D


En tiiä mitä toivoin saavuttavani tolla käsien läpyttämisellä, ainaki se oli huvittavan näköstä :D Tuntu ihan ku sydän ois hakannu miljoonaa ja pysähtyny ku menin tonne veden alle. En muista että ois ollu näin kylmää ikinä, aina on pystyny sentää muutaman vedon uimaan.

Sitten mie haluaisin lopuks kertoo pari ihmiskohtaamista mitä tuolla kaupungilla on tullu vastaan ku oon nyt siellä pyöriny. Ensin näin sellasen tyypin yks päivä joka pyys soittaa äidilleen. No seuraavana päivänä satuttiin yhtä aikaa kauppaan ja se alko siellä ihan ympäripäissään kyselemään ihmisiltä että saanko soittaa äidille... Huhhu.

No sitte tänä tiistaina ku olin käyny kirjottaan sen työkokeilusopparin, niin keskellä sitä kahden kauppakeskuksen yhdyskäytävää yks vanha harmittoman näkönen mies (harmaa parta, ryppyjä ja pipo päässä) katto minua sen näkösenä niinku hänellä ois jotaki asiaa.  Mie pysähdyin ja hän sanoi: "Ystävä, (tässä vaiheessa tiesin mokanneeni ja pahasti, seojokuhörhöseonjokuhörhö) saanko toivottaa sinulle taivaanisän siunausta, taivaanisän siunausta...." Ja mie lähin varmaan nopeammin kuin ikinä mistään :D Ei sillä että minulla olis mitään uskontoja vastaan. Mutta ton ensimmäisen sanan jälkeen sen miehen silmistä purskahti kyyneleitä, ja hän itkien toivotti mulle tuota siunausta :O  Ja en tiiä oonko lukenu liikaa jotaki fantasiaa ja sekotan sen nyt tahallani todellisuuteen, mutta tuli mieleen joku ennustajaukko joka näki jotaki kamalaa minun tulevaisuudessa > koki tarpeelliseksi toivottaa mulle siunausta? Kauhee kun vieläki karmii selkäpiitä, kun noin ajattelee :D

Ens viikolla alotan siis siellä eläinlääkärillä, että kattoo millon ois seuraava päivitys ja mistä aiheesta myöhemmin.